Avustuksia haettavana

Region Sörmland jakaa vuosittain avustuksia, jotka eri tavoin edesauttavat alueen tavoitteiden ja vision täyttämistä.

Avustusten ja stipendien tehtävänä on luoda edellytyksiä:

  • demokraattisten arvojen ylläpitämiselle ja vahvistamiselle väestön erimuotoisten yhteistyöpanosten avulla
  • tasavertaisen ja tasa-arvoisen terveyden, kansanterveyden, kulttuurin ja koulutuksen suotuisalle kehitykselle

Ketkä voivat hakea avustuksia?

Södermanlandin läänissä toimintaansa harjoittavat järjestöt ja yhdistykset voiva hakeavustuksia. Jotta yhdistyksellä tai järjestöllä olisi oikeus avustukseen, niiden tulee muun muassa harjoittaa toimintaansa vähintään kolmessa läänin kunnista, tai toiminnalla tulee olla erityistä alueellista mielenkiintoa. Yhdistysavustuksia voi hakea joko aluehallitukselta (regionstyrelse) tai kulttuuri-, koulutus- ja vapaa-ajan toiminnan lautakunnalta.

Mitä avustusta voit hakea?

Seuraavaksi mainitulla sivustolla annetaan tietoja (ruotsiksi) aluehallitukselta haettavista avustuksista: Våra bidrag (Meidän avustuksemme).

Sivustoilla on tietoja (ruotsiksi) avustuksista, lomakkeista ja yhteystiedoista. Siellä on myös ohjeet avustusten hakemisesta. Pidä mielessä, että luet aina ennen hakemista ehdot ja säännöstöt ja että käytät oikeaa lomaketta avustusta hakiessasi.

Haluamme saada hakemuksesi viimeistään 1. lokakuuta ennen vuotta, jota hakemus koskee.

Region Sörmlandin kulttuuristipendi

Kulttuurilla on suuri merkitys yhteiskunnassa siten, että se heijastaa nykyaikaa ja herättää tärkeitä kysymyksiä. Alueellista näkökulmasta katsottuna ovat sekä kulttuurin itseisarvo että sen vaikutus muihin yhteiskunnan alueisiin erittäin tärkeitä. Julistamalla vuosittain haettavaksi useita eri kulttuuristipendejä haluamamme tukea ja vahvistaa sitä tietoutta, osaamista ja omistautumista kulttuurille, jota sörmlantilainen kulttuurielämä edustaa.

Haluamme saada hakemuksesi viimeistään 1. kesäkuuta.

Kulttuuristipendin hakeminen

Haluatko hakea kulttuuristipendiä tai ehdottaa jotakuta sen saajaksi? Haluamme saada hakemuksesi ja/tai ehdotuksesi viimeistään 1. kesäkuuta.
Kulttuuristipendin ohjesääntö – suomenkielinen käännös

Lisätietoja (ruotsiksi) on tällä sivulla: Söka kulturstipendium (Kulttuuristipendin hakeminen).

På svenska

Uppdaterat: 11 oktober 2023
1CMQ